Gadus morhua
Itämeren turska
Romahtanut kanta
Itämeren turska (Gadus morhua) on samaa lajia kuin Pohjois-Atlantin jättiläiset, mutta nykyiset itäisen Itämeren turskat ovat pieniä ja laihoja – hapenpuute, loiset ja ravinnon niukkuus heikentävät niitä. Itämeressä on kaksi kantaa: läntinen kanta Beltinmerellä ja Juutinraumassa sekä itäinen kanta, joka kutee syvässä Bornholmin altaassa ja levisi 1980-luvulla aina Suomenlahdelle ja Pohjanlahdelle asti. Suomessa sen nimi on turska.
Itämeri vuonna 2026: turskan tarkoituksellinen vapaa-ajankalastus on kielletty ICES-osa-alueilla 22–32. Osa-alueilla 22–26 tahattomasti saatu turska on vapautettava heti. Vain osa-alueilla 27–32 muiden lajien luvallisessa kalastuksessa saadun turskasivusaaliin voi ottaa myös paikallisten lisäehtojen täyttyessä; tämä ei salli turskan tarkoituksellista pyyntiä.
Tarina on nyt romahduksen tarina. Vuoteen 2019 mennessä Itämeren itäisen turskakannan tilanne oli romahtanut niin vakavasti – syynä olivat syvien kutualueiden hapettomat kuolleet vyöhykkeet, loistartunnat, ravintoketjun muutokset ja liikakalastus – että EU sulki itäiseen turskakantaan kohdistuvan kalastuksen – sulkemista on jatkettu siitä lähtien vuosittain. Ne, jotka yhä kohtaavat turskaa läntisessä saaristossa, kohtaavat ekologisen hätätilan selviytyjiä, ja tämän on näyttävä kaikessa turskaa käsittelevässä sisällössä.
Turska on pohjanläheinen petokala, joka saalistaa äyriäisiä ja kaloja. Ravinto ja elinympäristö muuttuvat kalan koon ja merialueen mukaan. Itäisen Itämeren turskakannan ja sen ravinto-olosuhteiden kehitys ovat tutkimuksen erityisen huomion kohteena.
Kausi ja aktiivisuus
Itämeren turskan aktiivisuus Suomen vesillä – huippu kylminä kuukausina, kun hapekas vesi ulottuu altaisiin, ja lähes lepo kerrostuneena kesänä.
LähteetRavintospektri
Pohjaeläimet ja kalat kuuluvat Itämeren turskan ravintoon. Pienemmät kalat käyttävät erikokoista saalista kuin suuret turskat; saatavilla oleva pohjaravinto on tärkeää niiden kehitykselle.
- Kilohaili
- Silakka
- Pohjalla elävät äyriäiset
- Monisukamadot
Kasvun yleiskuva
Pituuden ja painon kehitys kasvun aikana.
Lähteet| Ikä (vuotta) | Pituus | Paino | Kokovertailu |
|---|---|---|---|
| 1 | 12 cm | 14 g | |
| 2 | 20 cm | 80 g | |
| 3 | 28 cm | 220 g | |
| 4 | 35 cm | 450 g | |
| 5 | 42 cm | 750 g | |
| 6 | 48 cm | 1.1 kg | |
| 8 | 58 cm | 2.0 kg | |
| 10+ | 68 cm | 3.2 kg |
Elinympäristövaatimukset
Veden lämpötila
- Tyypilliset olosuhteet
- Viileä vesi
- Muut vaikuttavat tekijät
- Kuumuus ja hapenpuute
Veden lämpötila vaikuttaa ravinnonhankintaan ja kasvuun. Etsi lajille ja vuodenajalle sopivat lämpötilavyöhykkeet – matalalta rannalta syvempiin vesiin.
Happi
- Tyypilliset olosuhteet
- Riittävä hapensaanti
- Muut vaikuttavat tekijät
- Pitkittynyt hapenpuute
Virtaus, tuuli ja veden sekoittuminen tuovat happea veteen. Lämpötila ja vedenvaihto auttavat löytämään sopivia ravinnonhankinta- ja suojapaikkoja.
Rakenne
- Tyypilliset olosuhteet
- Syvän altaan rinteet, kovat pohjan reunat
- Muut vaikuttavat tekijät
- Pehmeä hapeton muta, avovesi
Pohjakala – aikuiset pysyttelevät kivikkoisten riuttojen ja altaiden reunojen lähellä. Nuoret liikkuvat matalammilla pohjilla.
Pohja
- Tyypilliset olosuhteet
- Hiekka, sora, sekapohja
- Muut vaikuttavat tekijät
- Happiton musta muta
Kuteminen edellyttää, että munat pysyvät neutraalissa kelluvuudessa hapekkaassa keskivedessä - mikä on yhä harvinaisempaa, kun syvemmät kerrokset muuttuvat hapettomiksi.
Veden syvyys
- Tyypilliset olosuhteet
- Syvyys vaihtelee paikallisesti
Syvyyden käyttö riippuu hapesta, lämpötilasta ja ravinnosta; 30–80 metriä ei ole selviytymisraja.
Vesistötyyppi
- Tyypilliset olosuhteet
- Merivesi; kutuun ≥ 11 PSU
- Muut vaikuttavat tekijät
- Vähäsuolaiset lahdet
Merikala, joka pärjää myös murtovedessä. Itämeressä turskan mäti tarvitsee kehittyäkseen vähintään noin 11 PSU:n suolapitoisuuden, joten kanta kutee vain syvissä eteläisissä altaissa; vähäsuolaisilla Pohjanlahdella ja Suomenlahdella turskaa on vähän.
Turskan kalastus: vain siellä, missä se on sallittua
Itämeri vuonna 2026: turskan tarkoituksellinen vapaa-ajankalastus on kielletty ICES-osa-alueilla 22–32. Osa-alueilla 22–26 muiden lajien pyynnissä saatu turska on vapautettava heti; vain osa-alueilla 27–32 tahattoman sivusaaliin voi ottaa sovellettavien ehtojen täyttyessä. Ruotsin Itämeren vesillä sovelletaan lisäksi 38 cm:n alamittaa; tämä Ruotsin pyyntimitta ei ole Suomen sääntö.
Alla olevat menetelmät kuvaavat sallittuja turskavesiä, eivät koko länsirannikon avaamista. Gullmarsfjordenissa, karttaan merkityissä Orustin vuonoissa ja osissa eteläistä Kattegatia on ympärivuotisia kieltoja. Muualla sovelletaan lisäsääntöjä, yleensä muun muassa 30 cm:n alamittaa ja tammi–maaliskuun rauhoitusta troolausrajan sisäpuolella; Brofjordenissa on erilliset ehdot. Tarkista HaV:n tarkka aluekartta ennen pilkki-, ajelehtimis- tai rantakalastusta.
Pystypilkintä (pilkki)
Syksy ja kevät (länsirannikko)Raskaat 200–400 g:n pilkit lasketaan pohjaan kivikkoisten matalikkojen ja hylkyjen päälle. Hidas nosto ja lasku. Käytä väkäsettömiä koukkuja, jos aiot vapauttaa saaliin.
Luonnonsyötin ajelutus
Syksy ja kevät (länsirannikko)Luonnonsyöttiä (silakkasuikale, simpukka) ajelutetaan pohjaa pitkin. Tehokas, mutta turska nielee syötin helposti syvälle – käytä ympyräkoukkuja, jos aiot vapauttaa saaliin.
Ranta- ja laiturikalastus
Syksy (länsirannikko)Pohjapyyntiviritykset tai pienet pilkit ovat vaihtoehto vain avoimilla paikoilla. Bohuslänissä ja Hallandissa on paikallisia rauhoituksia; turskan vapakalastus on kielletty ympäri vuoden Gullmarsfjordenissa, karttaan merkityissä Orustin vuonoissa ja osissa eteläistä Kattegatia. Muualla sovelletaan muun muassa tammi–maaliskuun rauhoitusta troolausrajan sisäpuolella ja paikallisia alamittasääntöjä. Tarkista tarkka sijainti, älä pelkkää paikannimeä.
Hidas uistelu
Syksy (länsirannikko)Hitaasti vedettävät sukeltavat vaaput syvempien matalikkojen rinteillä. Tulokset vaihtelevat paljon – varaudu tyhjiin päiviin.
Missä Suomessa turskaa vielä esiintyy
Turskan kohtaamiset Suomen vesillä käyvät yhä harvinaisemmiksi, ja ne keskittyvät muutamille jäljellä oleville alueille läntisessä saaristossa. Pohjanlahden pohjoisosat ovat nykyään käytännössä turskattomia.
Turun ulkosaaristo / Ahvenanmaan reuna-alue
60.0°N, 21.5°EViimeinen jäljellä oleva turvapaikka lännessä
Varsinaisen Itämeren rajalla olevilla syvemmillä ulkosaariston vesillä tavataan vielä satunnaisesti turskaa – tämä on viimeinen alue, jolla turskaan voi Suomessa vielä luotettavasti törmätä, ja täälläkin kaloja on vähän.
Eteläinen Selkämeri
61.5°N, 21.4°EMarginaalinen - laskeva
Aikaisemmin kalaisa alue, jossa nykyään näkee kaloja vain satunnaisesti. Kalasaaliit ovat yhä useammin sattumanvaraisia eivätkä enää kohdennettuja.
Hangon ja Tammisaaren ulkorannikko
59.8°N, 23.2°EHarvinaisia kohtaamisia Suomenlahdella
Itäisen Itämeren turska levisi tuottoisalla 1980-luvulla Suomenlahdelle asti, mutta nykyään se on siellä harvinainen; yksittäisiä kaloja tavataan syvemmällä ulkorannikolla.
Perämeren eteläreuna
63.5°N, 22.6°EPohjoinen raja (käytännössä kadonnut)
Turskaa ei nykyään juurikaan esiinny Perämerellä – suolapitoisuus ja happitilanne estävät sen esiintymisen tällä pohjoisella alueella.
Suojeluilmoitus
Itäisen Itämeren turskakanta on ollut EU:n määräämän kohdennetun kalastuksen kiellon alaisena vuodesta 2019 lähtien syvien altaiden happikadon, loistartuntojen ja liikakalastuksen aiheuttaman kannan romahtamisen vuoksi. Kohtele jokaista kalaa ekologisen hätätilan selviytyjänä; luonnonsuojelu ei ole valinnainen asia.
Manner-Suomessa 16 vuotta täyttäneen on ilmoitettava myös sivusaaliina saadut ja vapautetut meriturskat päivittäin sähköisesti Lukelle, esimerkiksi Omakalassa. Ilmoita myös, kalastitko rannalta, veneestä, veden alla vai jäältä. Ahvenanmaan ilmoitusvaatimukset on tarkistettava erikseen (Luke).
