Platichthys flesus
Eurooppalainen kampela
Brackish-Water-asiantuntija
Eurooppalainen kampela (Platichthys flesus) on Pleuronectidae-heimoon kuuluva oikeasilmäinen kampelakala – sen postlarvaalivaiheessa ruumis käy läpi silmiinpistävän muodonmuutoksen, jossa vasen silmä siirtyy kallon yläosan yli oikean silmän viereen, ja kala asettuu elämään loppuelämänsä nyt sokealla vasemmalla kyljellään. Silmäpuoli (yläpuoli) on kirjava oliivinharmaa-ruskea, jossa on hajanaisia tummempia täpliä ja heikkoja oransseja pilkkuja, alapuoli on kalkkivalkoinen. Eroja Itämeren sukulaisiin verrattuna: rivi pieniä luisia kyhmyjä sivulinjaa pitkin sekä selkä- ja peräevien tyvissä (mikä antaa sille karheamman tuntuman, joka erottaa sen sileäihoisesta punakampelasta Pleuronectes platessa), ei kirkkaan punaruskeita täpliä (joita punakampelalla on) ja kapeampi, pitkänomaisempi ruumis kuin piikkikampelalla.
Suomeksi se on kampela, ja lounais- ja Pohjanmeren rannikolla se on ollut vuosisatojen ajan hiljainen, luotettava kotitalouskala – ei koskaan Itämeren ruokapöydän pääsaalis, mutta pienveneiden rannikkoruokailun vakiintunut osa Porista ja Raumasta Vaasaan ja Kokkolaan asti. Klassiset valmistustavat ovat yksinkertaisia: paistetaan kokonaisena pannulla voin ja tillin kera, savustetaan kuumana leppäpuun savulla (savukampela) tai suolataan lyhyesti ja grillataan avotulella rannalla. Liha on valkoista, mietoa ja hieman makeaa – se imee voin ja savun kauniisti, ja kampelan luusto tekee siitä yhden helpoimmista kaloista, joita vieras voi syödä käsin.
Biologiselta kannalta kampelat ovat ehdottomasti pohjalla saalista odottavia saalistajia. Ne kaivautuvat pehmeään hiekka- ja mutapohjaan niin, että vain silmät jäävät näkyviin, odottavat pohjalla elävän saaliin tulevan ulottuvilleen ja syövät pääasiassa Itämeren simpukoita (Macoma balthica), monisukamatoja, mysid-katkarapuja, amphipodeja ja pieniä äyriäisiä, saalistaen toisinaan myös nuoria tokkoja tai hietakaloja. Ekologisesti poikkeukselliseksi ne tekee niiden suolapitoisuuden sietokyky: P. flesus on kehittänyt kaksi erilaista lisääntymisstrategiaa Itämeren suolapitoisuusgradientin varrella – eteläiset kannat kutevat pelagisia munia, jotka tarvitsevat vähintään 10 PSU pysyäkseen kelluvina syvissä länsimerialueissa, kun taas pohjoiset Itämeren kannat ovat siirtyneet pohjamuniin, jotka kehittyvät merenpohjalla rannikon suolapitoisuusalueilla, joissa suolapitoisuus on vain 6–8 PSU. Juuri tämä yksi sopeutuma mahdollistaa kampelan pääsyn Pohjanlahdelle, jossa punakampela, piikkikampela ja hietakampela eivät yksinkertaisesti pysty lisääntymään.
Kausivaihtelut
Eurooppalaisen kampelan elintavat Suomen Itämeren rannikolla — talvehtiminen jään alla, äkillinen kevätherääminen, kesän ruokailuhuippu matalilla hiekkapohjilla sekä syksyn pitkä siirtyminen takaisin syvempiin vesiin.
Ravintospektri
Kampelat ovat pohjaeläimiin erikoistuneita kaloja. Niiden ruokavalio seuraa pehmeän pohjan tarjontaa vuoden eri aikoina – nilviäiset ja monisukamatoiset muodostavat ruokavalion vakiintuneen perustan, äyriäisten määrä on suurimmillaan kesällä, ja pienet kalat ovat satunnaista kesän lisäsaalista.
Kasvu iän mukaan
Kampela kasvaa hitaasti Itämeren vähäsuolaisissa vesissä — sukukypsyys saavutetaan 3–4 vuoden iässä ja 25–30 cm:n pituudella, 40 cm:n pituinen kala on yleensä 6–8-vuotias, ja hyvin kasvaneet 45–50 cm:n yksilöt ovat viettäneet kymmenen vuotta kärsivällisesti pohjalla ruokailemassa. Naaraat kasvavat urosia nopeammin ja saavuttavat suuremman koon; trofeekalat ovat lähes aina naaraita.
| Ikä (vuotta) | Pituus | Paino | Suhteellinen koko |
|---|---|---|---|
| 1 | 8 cm | 12 g | 16% |
| 2 | 15 cm | 60 g | 30% |
| 3 | 22 cm | 180 g | 44% |
| 4 | 28 cm | 360 g | 56% |
| 5 | 33 cm | 550 g | 66% |
| 6 | 37 cm | 750 g | 74% |
| 8 | 42 cm | 1.1 kg | 84% |
| 10+ | 47 cm | 1.5 kg | 94% |
Elinympäristövaatimukset
Veden lämpötila
Eurytermis — sopeutuu laajalle lämpötila-alueelle. Aktiivisuus on suurimmillaan yli 12 °C:ssa; kaivautuu mutaan ja lopettaa toimintansa lähes kokonaan alle 4 °C:ssa jään alla.
Happi
Sietää pehmeäpohjaisille matalikoille tyypillistä kohtalaisen vähäistä happea, mutta ei selviä syvän altaan hapettomuudesta, joka vaikuttaa turskaan.
Rakenne
Välttää kokonaan kovia rakenteita. Koko elintapa on sopeutunut avoimiin, pehmeäpohjaisiin matalikoihin – suojautuminen hautautumalla, ei piiloutumalla kasvillisuuden sekaan.
Alusta
Pehmeän pohjan asiantuntija. Kala kaivautuu maahan niin, että vain silmät ja kidusraot jäävät näkyviin; ilman kaivautumiseen sopivaa pohjaa kampelalle ei ole elinympäristöä.
Veden syvyys
Löytyy polven syvyisistä kesäisistä matalikoista aina 40–50 metrin syvyyteen ulottuville altaan rinteille. Vaeltaa kesällä ravinnonhakua varten rannikkovesiin ja talveksi sekä kutemaan syvempiin vesiin.
Veden tyyppi
Itämeren suolapitoisuuden mestari kampelakalojen joukossa. Ui jokisuistoihin ja sietää kausittain lähes makeaa vettä; ainutlaatuinen pohjaan kiinnittyvien munien sopeutuma mahdollistaa lisääntymisen paikoissa, joissa punakampela ja piikkikampela eivät pysty siihen.
Kampelan kalastusmenetelmät Suomessa
Kampela on Suomen helpoimmin saatavilla oleva merikalalaji, mutta vierailijoiden keskuudessa se jää usein huomiotta. Kevyt heittovapa, juokseva painoriga ja helsinkiläisestä kalastusliikkeestä ostettu purkillinen nereis-matoja tuottavat parempia saaliita kuin useimmat kalliit kalastusvälineet. Paras saalisaika on hämärän laskeutuessa ja pimeyden ensimmäisinä tunteina toukokuun lopusta lokakuuhun, jolloin kampelat siirtyvät 2–6 metrin syvyyteen hiekkapohjille ruokailemaan.
Pohjasiima mato-sekoituksella
toukokuu–lokakuuKlassinen ja tuottavin menetelmä. 2,4–3,0 m:n pituinen kevyt vapa (10–30 g), 0,20–0,25 mm:n monofiilisiima tai 0,12 mm:n punottu siima sekä liikkuva paternoster-perukke, jossa on 30–40 g:n litteä paino, joka pysyy pohjassa heikossa virtauksessa. Kaksi kokoa 4–6 olevaa pitkävartista koukkua 25 cm:n pituisilla fluorocarbon-siimapätkillä. Syötiksi suomalaiset paikalliset vannovat seuraavan yhdistelmän nimeen: pala nereisiä (meriliero) pujotettuna koukun varteen, jonka kärjessä on pieni kuorittu katkarapu tai suikale silakan vatsaa. Heitä 20–50 m, kiristä siimaa, tue vapa ja odota. Tärppi tuntuu hitaana nyökkäyksenä, ei iskuna – anna sen kehittyä ennen kuin nostat.
Kevyt uistelukalastus veneestä
kesäkuu–syyskuuKalasta pienellä veneellä saaristosaarten välisillä 3–8 metrin syvyisillä hiekkapohjilla käyttäen 20–30 gramman painoa ja yhtä syötillä varustettua koukkua, joka roikkuu metrin päässä perässä. Ihanteellinen ajelehtimisnopeus on alle 0,8 solmua – laske ajelehtimissukka veteen, jos tuuli on voimakas. Tarkkaile vavan kärkeä; kampela iskee syöttiin kerran ja puree. Ajelehtivalla nereis-katkarapu-sekoituksella saat sivusaaliiksi myös ahvenia ja satunnaisesti pieniä turskia, mikä on osa hauskuutta.
Laituri- ja rantakalliokalastus
kesäkuu–syyskuuJuuri tästä syystä kampela kuuluu jokaisen vierailijan kalastuslistalle. Helsingin (Lauttasaari, Vuosaari), Hankon, Turun sekä Pargas–Nauvon saaristossa sijaitsevilta yleisiltä laitureilta kampelaa löytyy heittomatkan päästä rakenteesta – venettä ei tarvita. Käytä hieman painavampaa painoa (40–60 g) laiturin aallokkoa vastaan, kalasta kahdella vavalla, jos paikalliset säännöt sen sallivat, ja keskity kalastamaan päivänvalon viimeisten kahden tunnin aikana iltahämärään asti. Ota mukaan pieni haavi; muuten 30 cm:n kampelan nostaminen 2 metrin korkeudelle kevyellä siimalla päättyy sydänsuruun.
Jääkalastus merijäällä (pilkkiminen)
tammikuu–maaliskuuErikoinen mutta toimiva. Sisäsaariston turvallisella merijäällä, 4–8 metrin syvyydessä hiekkapohjalla, pieni tasapainojigi (3–5 g, valkoinen tai helmiäisväri), jonka koukussa on toukkia tai katkarapupala, houkuttelee kampelaa. Käytä sitä hitaasti – nosta 20 cm, pidä paikallaan, laske pohjaan, nykäise. Jää on petollista: vähintään 10 cm paksuista puhdasta jäätä, jääpiikit (naskalit) kaulassa, äläkä koskaan mene yksin. Jos et ole varma rannikon jään lukemisesta, jätä tämä väliin ja odota avovettä.
Missä kampelaa voi kalastaa Suomessa
Kampela viihtyy Suomen etelä- ja lounaisrannikon murtovesialueilla – Suomenlahden sisäsaaristossa, Saaristomerellä ja Itämeren eteläosassa – mutta sitä ei esiinny Itämeren sisäosassa, jossa suolapitoisuus laskee alle tämän monisuolaisen lajin sietokyvyn.
Helsingin sisäsaaristo
60.1419°N, 24.9384°EPääkaupunkiseudun kampelaa kalastetaan yleisiltä laiturilta ja pienistä veneistä
Suomenlinnan, Vallisaaren ja Lauttasaaren ympärillä sijaitsevilla hiekka- ja mutapohjilla on kampelaa toukokuun lopusta lokakuuhun 2–5 metrin syvyydessä. Helsingin keskustan kalastusvälinekaupoista löytyy tuoreita nereis-matoja, ja raitiovaunulla pääsee laiturille, josta pääsee kalastamaan jo tunnin sisällä lentokentälle saapumisesta. Kesällä ilta- ja hämäräkalastus tuottavat huomattavasti paremmin kuin päivällä kalastaminen.
Saaristomeri (Pargas – Nauvo)
60.1075°N, 20.7453°EMaan tiheimmin asuttu alue
Pargasin, Nauvon ja Korpon välinen kanavien ja hiekkalahden muodostama labyrintti on suomenkampelan ydinaluetta. Kulje virran mukana saarten välissä sijaitsevilla 4–7 metrin syvyisillä hiekkapohjilla tai ankkuroi puhtaan pohjan reunaan ja heitä syöttivälineet laajalle alueelle. Kalat ovat täällä suurempia ja leveämpiä kuin Helsingissä – keskimääräinen koko on 30 cm, ja loppukesällä näkee säännöllisesti yli 40 cm:n kaloja.
Turku Archipelago (Airisto - Rymättylä)
60.4518°N, 22.2666°EHelppo pääsy rannalle, monilajisia kalastusretkiä
Airiston avomeri ja Rymättylän ympärillä olevat lahdet yhdistävät hiekkaiset kampelapohjat ja vesikasvien reunat, joissa ui ahvenia ja haukia, joten kampelapäivä päättyy harvoin pelkästään kampeloihin. Laiturikalastus Naantalin ja Rymättylän siltojen luona on varmaa kesäkuusta lähtien. Veden kirkkaus on täällä parempi kuin Helsingissä, joten käytä muutaman senttimetrin pidempää siimaa ja hieman pienempiä koukkuja.
Eteläinen Pohjanmeri (Rauman ja Porin rannikko)
61.4845°N, 21.4612°EAlueen pohjoisreuna, kalastajia on vähemmän
Rauman, Pyhämaan ja Porin etelärannikon alueella kalakanta harvenee, mutta kalat eivät ole kalastuksen kohteena. Suolapitoisuus on juuri kampelan sietokyvyn alarajalla, joten ne keskittyvät tiettyihin ulkosaariston lahtiin, joissa on puhtaampaa hiekkaa ja hieman korkeampi suolapitoisuus. Paikallistuntemus on tässä tärkeää – kysy satamasta. Vaasan pohjoispuolella ei kannata vaivautua; laji on siellä jo hävinnyt.
