Platichthys flesus / Platichthys solemdali
Kampelat Itämerellä
Murtoveden erikoislaji
Tämä opas käsittelee kampelaa (Platichthys flesus) ja itämerenkampelaa (Platichthys solemdali). Molemmat kuuluvat kampelakaloihin. Silmät sijaitsevat tavallisesti oikealla kyljellä, mutta myös vasensilmäisiä yksilöitä esiintyy. Muodonmuutoksessa toinen silmä siirtyy tulevalle yläpuolelle. Yläpuoli on kirjavan oliivinharmaa tai ruskea ja alapuoli vaaleampi. Kylkiviivan ja evien tyvien karheat luukyhmät auttavat erottamaan kampelat yleensä sileäihoisesta punakampelasta. Näitä kahta Platichthys-lajia ei voi luotettavasti erottaa toisistaan pelkän ulkonäön perusteella.
Suomeksi se on kampela, ja lounaisrannikolla sekä Pohjanlahden rannikolla se on ollut vuosisatojen ajan hiljainen, luotettava kotitalouskala – ei koskaan Itämeren ruokapöydän pääsaalis, mutta pienveneiden rannikkoruokailun vakiintunut osa Porista ja Raumasta aina Vaasaan ja Kokkolaan asti. Klassiset valmistustavat ovat yksinkertaisia: paistetaan kokonaisena pannulla voin ja tillin kera, savustetaan kuumana leppäpuun savulla (savukampela) tai suolataan lyhyesti ja grillataan avotulella rannalla. Liha on valkoista, mietoa ja hieman makeaa – se imee voin ja savun kauniisti, ja kampelan luusto tekee siitä yhden helpoimmista kaloista, joita vieras voi syödä käsin.
Itämerellä esiintyy sekä kampelaa (Platichthys flesus) että itämerenkampelaa (Platichthys solemdali). Suomenlahden historialliset geneettiset näytteet osoittavat, että lajien osuudet ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana. Erilaiset kutustrategiat kytkevät niiden kehityksen Itämeren suolaisuuteen ja vesiolosuhteisiin.
Kausi ja aktiivisuus
Toimituksellinen esimerkki Suomen Itämeren rannikon kampeloista. Ravinnonotto, rannikkoesiintyminen ja kausittaiset liikkeet riippuvat lajista, paikallisesta lämpötilasta, syvyydestä ja ravinnosta; talvi ei merkitse kaikkialla horrosta.
LähteetRavintospektri
Kampelat ovat pohjaeläimiin erikoistuneita kaloja. Niiden ruokavalio seuraa pehmeän pohjan tarjontaa vuoden eri aikoina – nilviäiset ja monisukamatoiset muodostavat ruokavalion vakiintuneen perustan, äyriäisten määrä on suurimmillaan kesällä, ja pienet kalat ovat satunnaista kesän lisäsaalista.
- Itämerensimpukka (Macoma balthica)
- Monisukamadot
- Halkoisjalkaiset
- Pienet pohjaeläimet
Kasvun yleiskuva
Pituuden ja painon kehitys kasvun aikana.
Lähteet| Ikä (vuotta) | Pituus | Paino | Kokovertailu |
|---|---|---|---|
| 1 | 8 cm | 5 g | |
| 2 | 15 cm | 37 g | |
| 3 | 22 cm | 120 g | |
| 4 | 28 cm | 270 g | |
| 5 | 33 cm | 450 g | |
| 6 | 37 cm | 650 g | |
| 8 | 42 cm | 970 g | |
| 10+ | 47 cm | 1.4 kg |
Elinympäristövaatimukset
Veden lämpötila
- Tyypilliset olosuhteet
- Lajin ja paikan mukaan
- Muut vaikuttavat tekijät
- Kuumuus ja hapenpuute
Veden lämpötila vaikuttaa ravinnonhankintaan ja kasvuun. Etsi lajille ja vuodenajalle sopivat lämpötilavyöhykkeet – matalalta rannalta syvempiin vesiin.
Happi
- Tyypilliset olosuhteet
- Riittävä hapensaanti
- Muut vaikuttavat tekijät
- Pitkittynyt hapenpuute
Virtaus, tuuli ja veden sekoittuminen tuovat happea veteen. Lämpötila ja vedenvaihto auttavat löytämään sopivia ravinnonhankinta- ja suojapaikkoja.
Rakenne
- Tyypilliset olosuhteet
- Hiekka-, muta- ja sekarannikkopohjat
Kampelat käyttävät pehmeitä, sekoittuneita ja kovempia pohjia. Hiekka-alueet sopivat pohjasyötin esittämiseen; kallio ja kasvillisuus eivät yleisesti sulje pois kampelan elinympäristöä.
Pohja
- Tyypilliset olosuhteet
- Hiekka-, muta- ja sekarannikkopohjat
Kampelat käyttävät pehmeitä, sekoittuneita ja kovempia pohjia. Hiekka-alueet sopivat pohjasyötin esittämiseen; kallio ja kasvillisuus eivät yleisesti sulje pois kampelan elinympäristöä.
Veden syvyys
- Tyypilliset olosuhteet
- Lajin ja vuodenajan mukaan
Ruokailualueet ja talviset liikkeet vaihtelevat lajin ja paikan mukaan. Kampelan avomerikutua ei pidä soveltaa itämerenkampelaan, jonka mätimunat kehittyvät rannikon pohjalla.
Vesistötyyppi
- Tyypilliset olosuhteet
- Itämeren rannikko- ja merivedet
Aikuisen kalan suolansietokyky ja onnistunut lisääntyminen ovat eri asioita. Kampelalla on kelluvat mätimunat; itämerenkampelan mätimunat kehittyvät pohjalla vähäsuolaisemmissa rannikkovesissä.
Kampelan kalastusmenetelmät Suomessa
Kampela on yksi Suomen helpoimmin saatavista merikaloista, ja kalastusmatkailijat ohittavat sen usein. Kevyt heittovapa, liukuva pohjaperuke ja purkillinen nereis-matoja helsinkiläisestä kalastusliikkeestä tuottavat enemmän kuin useimmat kalliit varusteet. Paras syönti on hämärissä ja pimeän ensimmäisinä tunteina toukokuun lopusta lokakuuhun, kun kampelat siirtyvät ruokailemaan 2–6 metrin hiekkapohjille.
Heittokelalla kalastaminen ei ole maksutonta yksinkertaista ongintaa yhdellä vavalla ja koukulla ilman heittokelaa. Tarkista ikään ja vapautuksiin perustuva kalastonhoitomaksu sekä menetelmän, lisävapojen ja kyseisen vesialueen edellyttämät oikeudet. Yksityisillä tai kunnallisilla vesillä lisävavat voivat vaatia omistajan luvan; yleisillä valtion merivesillä on omat säännöt (kalastuslain 4 ja 7–8 §; Eräluvat).
Pohjaonki matococktaililla
Touko - LokaKlassinen ja tuottavin menetelmä. 2,4–3,0 m:n pituinen kevyt vapa (10–30 g), 0,20–0,25 mm:n monofiilisiima tai 0,12 mm:n punottu siima sekä liikkuva paternoster-perukke, jossa on 30–40 g:n litteä paino, joka pysyy pohjassa heikossa virtauksessa. Kaksi kokoa 4–6 olevaa pitkävartista koukkua 25 cm:n pituisilla fluorocarbon-siimapätkillä. Syötiksi paikalliset vannovat tämän yhdistelmän nimeen: pala nereis-matoa pujotettuna koukun varteen, jonka kärjessä on pieni kuorittu katkarapu tai suikale silakan vatsaa. Heitä 20–50 m, kiristä siimaa, tue vapa ja odota. Tärppi tuntuu hitaana nyökkäyksenä, ei iskuna – anna sen kehittyä ennen kuin nostat. Tarkista, että oikea lupa kattaa tämän virityksen ja heittokelakalastuksen; menetelmä ei ole automaattisesti maksutonta yksinkertaista ongintaa.
Kevyt ajelehtimiskalastus veneestä
Kesä - SyysKalasta pienellä veneellä saaristosaarten välisillä 3–8 metrin syvyisillä hiekkapohjilla käyttäen 20–30 gramman painoa ja yhtä syötillä varustettua koukkua, joka roikkuu metrin päässä perässä. Ihanteellinen ajelehtimisnopeus on alle 0,8 solmua – laske ajelehtimissukka veteen, jos tuuli on voimakas. Tarkkaile vavan kärkeä; kampela iskee syöttiin kerran ja puree. Ajelehtivalla nereis-katkarapu-sekoituksella saat sivusaaliiksi myös ahvenia ja satunnaisesti pieniä turskia, mikä on osa hauskuutta.
Kalastus laitureilta ja aallonmurtajilta
Kesä - SyysJuuri tästä syystä kampela kuuluu jokaisen vierailijan kalastuslistalle. Helsingin (Lauttasaari, Vuosaari), Hangon ja Turun sekä Paraisten ja Nauvon saariston yleisiltä laitureilta kampelaa löytyy heittomatkan päästä rakenteesta – venettä ei tarvita. Käytä hieman painavampaa painoa (40–60 g) laiturin aallokkoa vastaan, kalasta kahdella vavalla, jos paikalliset säännöt sen sallivat, ja keskity kalastamaan päivänvalon viimeisten kahden tunnin aikana iltahämärään asti. Ota mukaan pieni haavi; muuten 30 cm:n kampelan nostaminen 2 metrin korkeudelle kevyellä siimalla päättyy sydänsuruun. Lisävavat kunnan tai yksityisen rantavesillä tarvitsevat vastaavan omistajan luvan, jollei muu nimenomainen oikeus sovellu; tarkista myös kalastonhoitomaksu. Yleisten valtion merivesien säännöt ovat erilliset.
Jääkalastus merijäällä (pilkkiminen)
Tammi - MaalisPientä tasapainopilkkiä, jonka koukussa on toukkia tai katkarapupala, voi liikuttaa hitaasti hiekkapohjan yläpuolella. Harkitse jäältä kalastamista vain kokeneen paikallisen seurassa ja turvalliseksi tarkistetulla reitillä. Merijää voi olla järvijäätä heikompaa ja sen laatu vaihdella lyhyilläkin matkoilla. Ehjä teräsjää on arvioitava koko reitiltä; esimerkiksi 10 cm:n paksuus yhdessä kohdassa ei takaa turvallisuutta. Pidä jäänaskalit kaulalla, älä mene yksin ja odota avovettä, jos olosuhteet ovat epävarmat.
Missä kampelaa voi kalastaa Suomessa
Kampela viihtyy Suomen etelä- ja lounaisrannikon murtovesissä – Suomenlahden sisäsaaristossa, Saaristomerellä ja Selkämeren eteläosassa – mutta sitä ei ole Perämeren perukoilla, missä suolapitoisuus laskee alle tämän laajasti suolaa sietävän lajin rajan.
Helsingin sisäsaaristo
60.1419°N, 24.9384°EPääkaupungin kampelat yleisiltä laitureilta ja pienistä veneistä
Suomenlinnan, Vallisaaren ja Lauttasaaren ympärillä sijaitsevilla hiekka- ja mutapohjilla on kampelaa toukokuun lopusta lokakuuhun 2–5 metrin syvyydessä. Helsingin keskustan kalastusvälinekaupoista löytyy tuoreita nereis-matoja, ja raitiovaunulla pääsee laiturille, josta pääsee kalastamaan jo tunnin sisällä lentokentälle saapumisesta. Kesällä ilta- ja hämäräkalastus tuottavat huomattavasti paremmin kuin päivällä kalastaminen.
Saaristomeri (Parainen – Nauvo)
60.1800°N, 21.9000°EMaan tihein kampelakanta
Paraisten, Nauvon ja Korppoon välinen salmien ja hiekkalahtien labyrintti on Suomen kampelakalastuksen ydinaluetta. Ajelehdi saarten välissä sijaitsevilla 4–7 metrin syvyisillä hiekkapohjilla tai ankkuroi puhtaan pohjan reunaan ja heitä syöttivälineet laajalle alueelle. Kalat ovat täällä suurempia ja leveämpiä kuin Helsingissä – keskimääräinen koko on 30 cm, ja loppukesällä näkee säännöllisesti yli 40 cm:n kaloja.
Turun saaristo (Airisto – Rymättylä)
60.4518°N, 22.2666°EHelppo pääsy rannalle, monilajisia kalastusretkiä
Airiston avomeri ja Rymättylän ympärillä olevat lahdet yhdistävät hiekkaiset kampelapohjat ja vesikasvien reunat, joissa ui ahvenia ja haukia, joten kampelapäivä päättyy harvoin pelkästään kampeloihin. Laiturikalastus Naantalin ja Rymättylän siltojen luona on varmaa kesäkuusta lähtien. Veden kirkkaus on täällä parempi kuin Helsingissä, joten käytä hieman pidempää perukettä ja hieman pienempiä koukkuja.
Selkämeren eteläosa (Rauman ja Porin rannikko)
61.4845°N, 21.4612°EAlueen pohjoisreuna, kalastajia on vähemmän
Rauman, Pyhämaan ja Porin etelärannikon alueella kalakanta harvenee, mutta kaloja kalastetaan vähän. Suolapitoisuus on juuri kampelan sietokyvyn alarajalla, joten ne keskittyvät tiettyihin ulkosaariston lahtiin, joissa on puhtaampaa hiekkaa ja hieman korkeampi suolapitoisuus. Paikallistuntemus on tässä tärkeää – kysy satamasta. Vaasan pohjoispuolella ei kannata vaivautua; lajia ei sieltä enää löydy.
